Musiikki - laula kasveille


 

 

Moni ihminen laulaa tai hyräilee jotain kasveilleen ja onpa tuosta väitelty useastikin, että onko sillä merkitystä kasvien kasvamisen kannalta. Jonkun tutkimuksen mukaan klassinen musiikki sai kasvit kasvamaan paremmin. En sitten tiedä onko tuossa perää. Ainakin laulaja itse tulee siinä paremmalle tuulelle ja sellainen asia on myös tutkittu, että kasvien kastelu ja ehkä myös samalla laulaminen tuottavat ihmiselle mielihyvää ja parantavat oloa. Vaikutus on samanlainen kuin esim. koiran rapsuttamisella. Joten ehkä on turha miettiä suoraa vaikutusta kasveille, epäsuora vaikutus laulamisella ja musiikilla ainakin on, koska kun viljelijä on paremmalla tuulella, hän myös hoitaa kasveja paremmin ja kasvit voivat paremmin sen seurauksena.


 
 

     
           
           
           
           
 
Copyright © 2004-2016 IC Gct | icgctsiesgst@icgct-siesgst.org